Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Omena-kaurapaistos



Elovena-kaurahiutalepaketin kyljestä joskus muinoin leikattu ohje. Alkuperäisessä ohjeessa on kauramuruseokseen laitettu 1 desi sokeria, minä laitoin tähän 0,75 ja sekin oli aivan liikaa. Tietysti riippuu omenoiden makeudesta ja siitä kuinka makeasta itse tykkää. Meidän lobot ovat niin makeita, etteivät ne pahemmin makeutusta tarvitse. Joku happamampi lajike voi hyvinkin vaatia desin sokeria.

Omena-kaurapaistos eli omenahyve

pohja:
3-4 omenaa
2 rkl ruokosokeria
1 tl kanelia

päälle:
100 g voita
0,5-1 dl sokeria (omenoiden makeudesta riippuen)
1 tl vaniljasokeria
3 dl kaurahiutaleita

Poista omenoista siemenkodat ja leikkaa lohkoiksi tai kuutioiksi. Levitä omenapalat uunivuokaan ja ripottele sokeri sekä kaneli päälle.

Sulata voi. Lisää sokeri, vaniljasokeri sekä kaurahiutaleet ja sekoita murumaiseksi. Levitä kauramuruseos omenoiden päälle vuokaan.

200°C  n. 25 min.

Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


maanantai 30. syyskuuta 2013

Pannukakku



Voi kun oppisi tekemään kauppalistan ruokaostoksille mukaan. Taas olisi ollut tarpeen, huomasin nimittäin ostoksia jääkaappiin laittaessani, että nyt meillä oli kaksi avaamatonta litran vanhanajan luomu täysmaitoa. Siispä pannarin tekoon. Ja tällä kertaa peruspannarin sijaan tuli muhkean mehevä pannari, johon sain upotettua toisen maitolitran ihan kokonaan.

Pannukakku

4 kananmunaa
1 l maitoa
5 dl jauhoja
0,75 dl sokeria
1 tl suolaa

Riko munien rakenne kulhossa, lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Anna taikinan turvota rauhassa noin puoli tuntia.

225°C  n. 30 min.


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vihreä tomaattisalaatti



Meillä kasvatettiin aikoinaan tomaatteja isossa kasvihuoneessa ja joka vuosi äitini teki loppukesän vihreistä tomaateista etikkasäilykettä, mistä en lapsena tietenkään tykännyt. Vanhemmiten maku on muuttunut ja vihreät tomaatitkin maistuisivat jo, vaan nytpä niitä ei enää kovin usein saa, ei ainakaan niin paljoa, että riittäisi säilöntään.

Myös äitini käyttämä ohje on kadonnut, mutta onneksi hänen vanhasta keittokirjastaan löytynyt ohje antoi suuntaviivat ja muutaman kokeilun jälkeen sain hataraa muistikuvaani vastaavan erän lapsuuteni vihreitä tomaatteja.

Vihreä tomaattisalaatti

1 l pieniä vihreitä tomaatteja

etikkaliemi:
2 dl väkiviinaetikkaa
2 dl vettä
500 g sokeria
pala kanelitankoa
5 neilikkaa

Pistele tomaatit haarukalla. Kiehauta etikka, vesi, sokeri ja mausteet. Lisää tomaatit ja keitä ne kirkkaiksi. Nostele tomaatit tölkkeihin, keitä liemi tarvittaessa kasaan ja kaada tomaattien päälle. Säilytä kylmässä.




maanantai 5. elokuuta 2013

Kylmäsavulohilevite



Kylmäsavulohilevite ja ruissipsit, mikä ihana yhdistelmä! Näitä tulee vaan helposti napsittua vähän turhan monta.

Kylmäsavulohilevite

150 g kylmäsavulohta
1 prk (120 g) smetanaa
1-2 rkl tilliä
sitruunapippuria tai mustapippuria ja loraus sitruunamehua

Pilko kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi. Silppua tilli. Sekoita kaikki levitteen aineet keskenään ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Tarjoa esimerkiksi ruissipsien kanssa.


perjantai 2. elokuuta 2013

Kreikkalainen voileipäkakku



Pirkan ohjeesta alkunsa saanut kreikkalainen voileipäkakku muuntui koirankarvojen seassa hieman, mutta kuitenkin niin vähän, että sai säilyttää alkuperäisen nimensä.

Kreikkalainen voileipäkakku

16 viipaletta paahtoleipää

kostutus:
1,5 dl vettä
1,5 tl kasvisliemijauhetta

täyte:
1 (n. 300 g) pieni kurkku
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
200 g feta-/salaattijuustokuutioita valutettuina
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja valutettuina
0,5 paprikaa
0,5 pienestä punasipulista
0,5 ruukkua (n. 1 dl) villirucolaa
1 tlk (200 g) maitorahkaa
1 tlk (150 g) ranskankermaa
mustapippuria

pinnalle:
1 tlk (150 g) ranskankermaa
200 g maustamatonta sulatejuustoa

koristeluun:
0,5-1 ruukkua villirucolaa
kirsikkatomaatteja
mustia kivetömiä oliiveja
0,5 pienestä punasipulista

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi, jätä valumaan. Hienonna valutetut aurinkokuivatut tomaatit veitsellä tai saksilla. Pilko oliivit, paprika sekä punasipuli pieniksi pieniksi paloiksi. Murusta valutetut salaattijuustokuutiot, säästä osa koristeluun. Hienonna villirucola. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja mausta mustapippurilla.

Leikkaa leipäviipaleista reunat mahdollisimman ohuelti. Levitä kelmun päälle 4 leipäviipaletta tiiviisti kiinni toisiinsa. Kostuta leivät pullasudin avulla kasvisliemellä ja levitä päälle 1/3 täytteestä. Levitä täytteen päälle uusi leipäkerros, kostuta ja peitä 1/3 osalla täytettä. Tee kolmas samoin kerros.

Peitä vielä leipäkerroksella ja kostuta. Kääri kakku tiiviisti muovikelmuun ja pane päälle esimerkiksi kevyt leikkuulauta painoksi. Anna kakun tekeytyä kylmässä seuraavaan päivään.

Vatkaa ranskankerma ja sulatejuusto keskenään. Levitä kuorrutus kakun pinnalle ja reunoille.

Leikkaa kirsikkatomaatit lohkoiksi ja viipaloi punasipuli. Koristele voileipäkakun reunat villirucolalla ja levitä päälle kirsikkatomaattilohkot, murustettua fetaa, sipuliviipaleet sekä oliivit.


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Raparperijäätelö



Dr. Sugar:in jäätelöreseptin innoittamana kokeilin, onnistuisinko tekemään raparperijäätelöä heidän reseptinsä pohjalta. Kyllä onnistuin ja hyvää oli, isäntä on jo pyydellyt tekemään lisääkin!

Tämä jäätelö tehdään ilman jäätelökonetta ja sen voi rauhassa unohtaa pakastimeen, ei tarvitse yrittää muistaa sekoitella tietyin väliajoin. Sopii loistavasti tällaiselle laiskalle kyökkipiialle.

Raparperijäätelö
(n. 2 litraa)

raparperihilloke:
300 g raparperia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
6 dl vispikermaa

Paloittele (tarvittaessa kuoritut) raparperit. Laita raparperipalat kattilaan ja kaada sokeri päälle. Keitä pienellä lämmöllä, kunnes raparperipalat ovat pehmeitä. Lisää vaniljasokeri ja anna jäähtyä.

Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kondensoitu maito kermavaahdon joukkoon ja kaada massa pakastuksen kestävään astiaan. Pakasta noin 8 tuntia, mieluiten yön yli.


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Avokado-perunasalaatti



Pippurimylly-blogin Avokado-perunasalaatti oli juuri niin hyvää ja ruokaisaa, kuin miltä kuulostikin. Minulle se riitti ihan sellaisenaan ateriaksi, mies söi lihamurekkeen lisäkkeenä.

Avokado-perunasalaatti

1 kg perunoita
2 avokadoa
4 varsisellerin vartta
1 punasipuli
4 keitettyä kananmunaa
0,5 dl kapriksia
1 dl ruohosipulia silputtuna
0,5 sitruunan mehu

kastike:
2 dl kermaviiliä
0,5 dl majoneesia
1 tl sinappia
suolaa ja mustapippuria myllystä

Keitä perunat ja munat kypsiksi. Anna jäähtyä. Kuori ja paloittele avokado, perunat sekä munat. Hienonna varsisellerin varsi ja sipuli. Sekoita kaikki salaatin aineet kulhossa.

Sekoita kermaviili ja majoneesi keskenään. Lisää sinappi, suola ja pippuri. Kaada kastike salaatin sekaan ja sekoita hyvin. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...