Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →

tiistai 4. joulukuuta 2012

Romminmakuinen luumuriisivaahto



Tämän talven ensimmäinen jouluinen jälkiruoka oli riisivaahto, jonka sekaan sotkin rommilla maustettuja luumuja. Ihanaa.

Saksin luumut 4-6 osaan, koska en halunnut jättää niitä ihan kokonaisiksi, mutten myöskään surrata sauvasekoittimella mössöksi - makuasia tietysti, kuka tykkää mistäkin.

Romminmakuinen luumuriisivaahto

1,5 dl puuroriisiä
1,5 dl vettä
5,5 dl maitoa
2 munankeltuaista
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa

150 g kivettömiä luumuja
0,5 dl vettä
0,5 dl rommia
0,5 dl sokeria

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää riisit ja anna kiehua, kunnes vesi on lähes täysin imeytynyt. Lisää maito ja keitä noin 25 minuuttia välillä sekoittaen.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti. Sekoita munavaahto hieman jäähtyneeseen (noin 70-asteiseen) riisipuuroon. Anna jäähtyä.

Pilko luumut saksilla 4-6 osaan ja laita kattilaan. Lisää vesi, rommi ja sokeri. Keitä noin 10 minuuttia tai kunnes luumut ovat sopivan pehmeitä. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.

Yhdistä täysin jäähtyneet rommiluumut sekä riisipuuro ja sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon.


maanantai 26. marraskuuta 2012

Soijarouhemureke



Olen tehnyt soijarouhemurekketta jo ties kuinka monta kertaa, aina hieman ainesosia, -määriä tai tekotapaa vaihdellen. Jokaisen makuun olen ollut tyytyväinen - ja niin on ollut myös lihansyöjämieheni - mutta koostumuksissa on ollut enemmän tai vähemmän toivomisen varaa. Tällä ohjeella tehdyssä murekkeessa jäin kaipaamaan ainoastaan hampaissa narskahtelevaa sipulia. Aiempiin mureketaikinoihin olen silpunnut sipulit raakana ja lisännyt lorauksen öljyä ihan sellaisenaan. En tiedä miksi, mutta öljy antoi paremman säväyksen, kun sillä oli ensin kuullottanut sipulisilppua. Mutta ainahan voi tietysti kuullottaa vain puolikkaan sipulista ja heittää toisen puolikkaan taikinaan raakana, jos narskuvaa haluaa.

Soijarouhemureke

0,5 dl korppujauhoja
2 dl ruokakermaa
1,5 dl vettä
3 dl soijarouhetta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
paprikajauhetta
basilikaa
oreganoa
mustapippuria
soijakastiketta
1 muna

Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulit. Kuullota niitä kevyesti pienessä tilkassa öljyä. Turvota korppujauhot kermassa ja soijarouhe vedessä. Sekoita kaikki aineet keskenään ja muotoile massasta mureke uunivuokaan tai -pellille.

225°C n. 25 min.


tiistai 6. marraskuuta 2012

Isännän jogurtti

eli kaupasta viime aikoina turhaan metsästetty mustaherukkajogurtti.



Miehellä oli aina ennen Danonen mustaherukkajogurttia eväänä töissä. Enää sitä ei ole vähään aikaan saanut, ainakaan meidän alueen kaupoista, joten mies on ollut kokonaan ilman jogurttia. Epätoivoisesti on etsitty jotain korvaavaa, mutta mustaherukka on ainoa mikä kelpaa eikä sitä löydy kenenkään valmistamana.

Mutta hei, miksei sitä voisi tehdä itsekin? Siispä tuumasta toimeen. Ja yllättävän hyvää tulikin, tämä maistuu emännällekin.

Isännän jogurtti
(2 annosta)

3 dl turkkilaista maustamatonta jogurttia
1 dl mustaherukoita
3 rkl sokeria

Kaada jäiset mustaherukat kulhoon ja ripottele sokeri päälle, sekoita ja jätä sulamaan. Kun mustaherukat ovat sulaneet, painele niitä hieman lusikalla rikki. Lisää jogurtti ja sekoita tasaiseksi.


maanantai 5. marraskuuta 2012

Beluga-linssivuoka



Keitin joskus keväällä ison annoksen mustia beluga-linssejä ja paistoin paketillisen tofua. Seuraavana päivänä heitin tähteet vuokaan, viipaloin päälle tomaattia sekä vuohenjuustoa ja heitin uuniin. Olin todella iloisesti yllättynyt lopputuloksesta. Harmittaa, etten kirjannut ohjetta silloin ylös, vaikka kuvankin otin.

Olen nyt useampaan otteeseen yrittänyt eri konstein päästä samaan lopputulokseen, mutta ihan yhtä loistavaan makuelämykseen en ole yltänyt. Viimeksi olin jo melko lähellä, joskin vuoka jäi hivenen kuivaksi. Järkeilin, että syy on tomaateissa. Käytin todennäköisesti ensimmäisellä kerralla kypsempiä ja mehukkaampia tomaatteja ja näin loppusyksystä niistä ei irtoa tarpeeksi nestettä kostuttamaan vuokaa. Pieni loraus kasvislientä voi siis olla joskus tarpeen - tomaattien mehukkuudesta riippuen.

Beluga-linssivuoka

2 dl mustia beluga-linssejä
135 g (0,5 pkt)  maustamatonta tofua
chilijauhetta
3 kevätsipulia tai 1 keltasipuli
basilikaa
mustapippuria
3-4 tomaattia
200 g vuohenjuustoa
(hieman kasvislientä)

Huuhtele linssit. Kuumenna 6 dl vettä, lisää hieman merisuolaa ja linssit. Anna kiehua noin 20 min.

Kuori ja pilko sipulit. Kuutioi tofu. Kuumenna loraus öljyä pannulla, lisää chilijauhe ja kuullota hetken aikaa. Varo polttamasta. Lisää tofukuutiot sekä sipulisilppu ja paista niitä muutama minuutti. Lisää mausteet sekä linssit ja kaada vuokaan. (Lisää hieman kasvislientä, mikäli tomaatit eivät ole aivan kypsiä ja mehukkaita.)

Viipaloi tomaatit ja vuohenjuusto. Levitä vuokaan ensin tomaattiviipaleet ja päälimmäiseksi vuohenjuustosiivut.

200°C  n. 25 min.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Rahkainen omenapiirakka



Tämän syksyn viimeisiä omenoita viedään. Tarkoitukseni oli lingota mehua, mutta koe-erästä tuli niin makeaa, että päädyin sittenkin tekemään pellillisen rahkaista omenapiirakkaa. Vielä on ämpärillinen omenoita jäljellä, päätyvätkö uuniomenasoseeksi, omenahilloksi vai sekä että, sen näkee viikonlopun aikana.

Rahkainen omenapiirakka
(pellillinen)

taikina:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
reilu 2 dl öljyä tai 250 g sulatettua margariinia
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

pohjaksi tulevaan puolikkaaseen:
2 dl piimää
1 muna

omenoita lohkoina, kuutioina tai viipaleina

täyte:
2 prk rahkaa
1,25 dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria

Sekoita taikinan aineet keskenään ja jaa se kahteen osaan. Lisää pohjaksi tulevaan puolikkaaseen piimä ja muna. Sekoita hyvin ja levitä lastan avulla pellille.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä omenapalat pohjalle ja kaada täyte päälle. Murustele loput taikinasta täytteen pinnalle.

200°C noin 25 min.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Omenapiirakka piimätaikinapohjalla



Vanhojen, laatikkoon kertyneiden ohjeiden tallennus jatkuu; tämä piimätaikinapohja sai päälleen - yllätys yllätys - omenoita.

Omenapiirakka piimätaikinapohjalla
(pellillinen)

4 dl piimää
5 rkl öljyä
1 dl sokeria
5,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl ruokasoodaa

omenoita
sokeria
kanelia

Mittaa kulhoon piimä, öljy sekä sokeri. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja ruokasooda joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperoidulle uunipellille.

Viipaloi omenat. Levitä omenaviipaleet taikinapohjan päälle ja ripottele pinnalle sokeria sekä kanelia.

200°C n. 25 min.


tiistai 30. lokakuuta 2012

Helppo peltileipä



Tämä helppo ja herkullinen peltileipä-ohje löytyi Omenaminttu-blogista.

Helppo peltileipä

5 dl vettä
2 tl sokeria tai hunajaa
1 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl grahamjauhoja
1 pss kuivahiivaa (11 g)
6 - 7 dl rouheisia sämpyläjauhoja
0,5 dl öljyä

Voiteluun: vettä
Pinnalle: erilaisia siemeniä tai leseitä

Lämmitä vesi 42 asteteiseksi. Sekoita kaurahiutaleet, grahamjauho, kuivahiiva, sokeri ja suola keskenään. Kaada lämmitetty vesi joukkoon. Lisää loput jauhot vähän kerrallaan sekoittaen. Lisää lopuksi öljy ja sekoita tasaiseksi.

Kumoa taikina leivinpaperin päälle pellille. Ripottele vähän jauhoja pintaan ja painele taikina levyksi (n. 30 x 35 cm). Kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla noin 40 minuuttia.

Leikkaa kohonnut levy taikinapyörällä ruuduiksi. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle erilaisia siemeniä tai leseitä.

225°C uunin keskitasolla noin 15 min.


torstai 25. lokakuuta 2012

Tuorepuuro



Lueskelin viimeksi kampaajalla käydessäni Me Naisia ja löysin tuorepuuron ohjeen, joka kuulosti juuri minulle sopivalta. Siispä ohje ylös ja testiin. Annoksesta tuli kuitenkin hieman liian tuhti, joten puolitin seuraavalla kerralla kaurahiutaleiden sekä maidon osuuden. Näin sain tuorepuurosta mieleiseni.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vadelmia, mutta tähän nyt käy mitkä marjat tahansa, ihan oman maun mukaan. Ruishiutaleita en ole kokeillut, mutta olkoon ne tuossa ohjeessa vaihtoehtona, niin ehkä joskus tulee vielä testattua myös niillä.

Tuorepuuro
1 annos

n. 1 dl marjoja
0,5 dl kaura- tai ruishiutaleita
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl pähkinöitä rouheena
1 dl rahkaa
0,5 dl maitoa
(hunajaa)

Sekoita ainekset keskenään ja anna turvota hetki. Puuron voi tehdä jo edellisenä iltana jääkaappiin.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Vaniljainen pihlajanmarjamarmeladi



Hesarin sivuilta löysin herkulliselta kuulostavan vaniljaisen pihlajanmarjamarmeladin ohjeen. Ohjeessa ehdotettiin marmeladin tarjoamista esimerkiksi paahtoleivän kera tai juustolautasella. Muitakin käyttötarkoituksia toki löytyy: vein valmista marmeladia äidilleni, joka survoi joukkoon pienen purkin mansikoita pakkasesta ja laittoi kääretortun täytteeksi. Lopputulos oli ihanan raikas ja pikkuisen kirpeä kääretorttu.

Vaniljainen pihlajanmarjamarmeladi

1 l pihlajanmarjoja
8 dl vettä
100 g hillosokeria/1 dl pihlajanmarjamehua
2 vaniljatankoa

Riivi pihlajanmarjat oksista ja poista huonot marjat. Huuhtele lävikössä. Laita marjat ja vesi kattilaan ja keitä kannen alla 20–25 minuuttia tai kunnes marjat pehmenevät.

Siivilöi mehu kulhoon ja purserra lävikön läpi joukkoon myös marjat. Mittaa saatu mehu ja varaa 100 g hillosokeria yhtä mehudesiä kohti.

Huuhdo kattila puhtaaksi ja kaada siivilän läpi puserrettu mehu sinne. Halkaise vaniljatangot ja raaputa vaniljansiemenet mehun joukkoon. Laita kattilaan myös vaniljatangon puolikkaat. Kuumenna mehu, lisää joukkoon hillosokeri koko ajan sekoittaen. Anna kiehua kymmenisen minuuttia.

Ota kattila liedeltä. Poista vaniljatangon puolikkaat ja kuori vaahto pinnalta. Purkita marmeladi puhdistettuihin, kuumennettuihin lasipurkkeihin (ks. ohje). Säilytä viileässä.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Porkkana-kookoskeitto



Yhteishyvän Ruoka -lehdestä (milloinkohan ruokamaailma on typistynyt pelkäksi ruoaksi?) ihan sellaisenaan kopsattu porkkana-kookoskeiton ohje, ainoastaan suolaa lisäsin. Myös määrät puolitin, koska porkkanoita löytyi kotoa vain hieman yli puoli kiloa. Lehden ohjeen mukaan kilosta porkkanaa tulee 4 annosta, minä sain puolesta kilosta 3 annosta. Ja ihan reiluja annoksia. Hyvää oli.

Porkkana-kookoskeitto

500 g porkkanoita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
currya
juustokuminaa
0,5 dl punaisia linssejä
5 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
(suolaa)

Kuori ja paloittele porkkanat sekä sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna loraus öljyä kattilassa, lisää mausteet, porkkana- ja sipulipalat ja kuullota hetken aikaa. Huuhtele linssit ja lisää ne sekä kasvisliemi kattilaan. Keitä keskilämmöllä kannen alla noin 25 minuuttia, kunnes porkkanat ovat kypsiä. Soseuta keitto. Lisää kookosmaito ja suolaa tarvittaessa.


perjantai 14. syyskuuta 2012

Luomuporsaan lapapaisti



Mies on viime aikoina vähän narissut, kun meillä ei ole ollut lihaa pitkään aikaan. Itse en lihaa (kalaa lukuun ottamatta) syö, joten ei sitä niin mielellään tule kovin usein tehtyä. Kattoremontti on kuitenkin edistynyt sen verran ripeästi, jatkuvista sadekeleistä huolimatta, että päätin palkita isännän luomuporsaan lapapaistilla.

Puolen kilon luuttomasta paistista riittää yhdelle useammaksi päiväksi, joten eiköhän tämä tyydytä isännän lihannälän vähäksi aikaa, toivottavasti. Hyvää kuulemma ainakin oli.



Luomuporsaan lapapaisti

500 g luomuporsaan lapaa (luuton)
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
2 dl vettä
1 laakerinlehti
5 maustepippuria

Hiero suolaa ja mustapippuria paistin pintaan. Kuori ja pilko sipuli suuriksi lohkoiksi. Nosta liha kannelliseen uunivuokaan ja kaada vesi pohjalle. Lisää joukkoon laakerinlehti, kokonaiset maustepippurit sekä sipulilohkot. Peitä astia kannella.

150°C  n. 2,5 h


torstai 13. syyskuuta 2012

Rukiiset vuohenjuusto-sipulineliöt



Tällä pohjataikinalla tein alunperin rukiisen sipulipiirakan ja siitä tuli aivan mielettömän hyvää, mutta kuori oli niin järjettömän kova, ettei sitä meinannut saada leikattua millään. En kuitenkaan halunnut heittää pohjaa romukoppaan, koska tykkäsin siitä. Rukiiselle sipulipiirakalle piti siis kehittää uusi pohja ja tälle pohjalle joku toinen käyttötarkoitus.

Järkeilin, että pienet neliöt, joita ei tarvitse leikata, olisivat juuri tähän pohjaan sopiva ratkaisu. Ainoa huoli oli, miten pohjan kauliminen ja leikkaaminen neliöiksi sujuu käytännössä. Vaan ei huolta, hetken aikaa jääkaapissa levättyään, oli taikina varsin yhteistyökykyinen.

Näistä tuli varsin näppäriä pikkupurtavia, melkein kuin pikkupizzoja ruispohjalla ilman hiivaa, eli tosi helposti ja nopeasti valmistuvia pieniä suolapaloja. Täytyykin ruveta miettimään mitä muita täytteitä näille voisi laittaa.

Rukiiset vuohenjuusto-sipulineliöt

pohja:
1 dl ruisjauhoja
1,25 dl ruisleseitä
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 dl vettä

täyte:
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
0,5-1 tl chilitahnaa
200 g vuohenjuustoa

Sekoita pohjan aineet keskenään ja laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppuja öljyssä pannulla. Sekoita joukkoon chilitahna ja siirrä pannu liedeltä. Jätä jäähtymään.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Leikkaa levystä pieniä neliöitä ja nosta ne leivinpaperin päälle. Levitä sipuliseos neliölle. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi siivuiksi ja laita yksi siivu jokaisen neliön päälle.

225°C  n. 12 min. (unohdin katsoa ajan, mutta reilu 10 min. ainakin)


tiistai 11. syyskuuta 2012

Amerikkalainen juustotorttu



Äitini reseptiarkistosta kopsattu amerikkalaisen juustotortun ohje. Halusin tortusta hieman korkeamman mitä äitini normaalisti tekee, joten vähensin pohjataikinaan tulevien aineiden määrää ja laitoin sen halkaisijaltaan noin 20 cm:n irtopohjavuokaan. Vasta valmista torttua maistaessani huomasin, että myös täytteen sokerin määrää olisi voinut vähentää, joten seuraavalla kerralla täytyy maistella täytettä ennen paistoa ja kokeilla riittääkö siihen puolitoista desiä sokeria. Muuten tämä oli yhtä herkullista kuin aina ennenkin - äitini tekemänä.

Amerikkalainen juustotorttu

pohja:
1 muna
0,75 dl sokeria
75 g sulatettua voita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

täyte:
200 g rahkaa
200 g tuorejuustoa
2 dl sokeria (vähempikin riittää)
2 munaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi. Lisää sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Painele taikina vuoan pohjalle ja korkealle ylös reunoille.

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle.

175°C n. 50 min.

Anna jäähtyä vuoassa mielellään seuraavaan päivään.




maanantai 10. syyskuuta 2012

Karviaishillo



Kiire tuli. Karviaiset meinasivat mennä parempiin suihin, kun aikailin liikaa keräämisen kanssa. Ainakin parina päivänä huomasin supikoiran herkuttelevan karviaispuskassa, mutta ehdin sentää hillo- ja mehumarjat kerätä, vaikka toinen koiristakin alkoi jo pistellä karviaisia suuhunsa.



Tarkoitus oli käyttää hilloon tavallista sokeria, mutta olin vasta tehnyt ison mehuerän, joten sokeria ei tietenkään ollut tarpeeksi. Onneksi kaapista löytyi Dansukker hillosokeripussi. Niinpä tein hillon sokeripussin kyljessä olevan perusohjeen mukaan.

Karviaishillo

1 kg karviaisia
0,5 dl vettä
500 g hillosokeria

Perkaa ja huuhtele karviaiset. Laita vesi sekä karviaiset kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia, välillä sekoittaen.

Siirrä kattila liedeltä ja anna jäähtyä, noin 30 minuuttia, kunnes karviaiset eivät enää nouse pintaan. Sekoita muutaman kerran jäähtymisen aikana. Kuori vaahto pinnalta ja tölkitä puhtaisiin kuumiin purkkeihin (ks. ohje). Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Hillo hyytyy noin vuorokaudessa.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Porkkatelle



eli tagliatellen tapaista porkkananauhaa. Olen aiemmin tehnyt sekä keittämällä että höyryttämällä, mutta ne kokeilut jäivät vähän vaisuiksi. Tämä sen sijaan oli juuri sitä mitä hain. Porkkananauhat olivat niin mahtava makuelämys, etteivät olisi välttämättä edes kaivanneet lisänä ollutta soijarouhemureketta.

Porkkatelle

4 porkkanaa
(meri)suolaa
0,5 tl rakuunaa

Kuori porkkanat ja suikaloi ne kuorimaveitsellä päästä päähän pitkiksi nauhoiksi. Kuumenna loraus öljyä pannulla. Paista porkkananauhoja, kunnes ne pehmenevät hieman ja lötkistyvät. Mausta suolalla ja rakuunalla. Tarjoile pastan asemesta, lisäkkeenä tai nauti sellaisenaan.




torstai 6. syyskuuta 2012

Uunijuurekset



Kyllä oli taas pitkästä aikaa niin hyvää, niiiin hyvää! Tulisikohan nyt tehtyä vähän useammin, kun kirjaa tänne ylös?

Uunijuurekset

0,5 kg perunoita ja juureksia (esim. muutama peruna ja pari porkkanaa sekä punajuurta)

öljyä
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl timjamia
0,5 tl rosmariinia

Pese perunat hyvin ja pilko ne lohkoiksi. Kuori ja pilko juurekset. Työstä punajuuret viimeisenä, jos et halua kaikkien värjäytyvän punertaviksi.

Lorauta muutama ruokalusikallinen öljyä kulhoon ja lisää mausteet. Sekoita. Pyöräytä juureksia öljyssä (punajuuret edelleen omana eränään viimeisenä) ja nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tai isoon vuokaan. Kääntele juureksia kerran tai pari paiston aikana.

225°C  n. 40 min.


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Keitetty mehu



Perusohje keitetylle mehulle

1 kg marjoja/raparperia/hedelmiä
4-5 dl vettä
300-400 g sokeria/mehulitra

Perkaa ja huuhtele marjat. Laita kattilaan vesi. Keitä marjoja noin 15 minuuttia. Painele marjoja silloin tällöin kattilan reunoja vasten, niin mehu irtoaa nopeammin.

Siivilöi kaksinkertaisen sideharson läpi. Anna valua kaikessa rauhassa, älä painele äläkä puristele, ettei mehusta tule sameaa. Mittaa saatu mehu ja lisää 300-400 g sokeria (marjojen happamuudesta riippuen) jokaista mehulitraa kohti. Sekoita niin että sokeri liukenee mehuun. Kiehauta ja kuori vaahto pinnalta. Kaada mehu puhtaisiin kuumiin pulloihin (ks. ohjeet pullojen käsittelyyn). Täytä pullot aivan ääriään myöten ja sulje välittömästi.

Anna mehun jäähtyä ja nosta pullot sen jälkeen jääkaappiin tai kylmäkellariin. Mehu on heti valmista. Tarjoile vedellä laimennettuna.


tiistai 4. syyskuuta 2012

Suklaaleivokset



Äidilläni olevasta Valittujen Palojen Kodin suuresta leivontakirjasta löytyi herkulliselta näyttävä suklaaleivoksen ohje. Heti tuoreeltaan maistettuna se ei ollut ihan niin herkullinen, miltä kuvassa näytti, mutta seuraavana päivänä tilanne olikin jo ihan toinen. Kannattaa siis antaa tekeytyä ihan kaikessa rauhassa; seuraavaan päivään odottaminen kannattaa.

Suklaaleivokset

200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 dl rouhittuja manteleita tai hasselpähkinöitä
1 dl vahvaa kahvia

täyte:
2 tlk (à 400 g) aprikooseja

kostutus:
1-2 dl aprikoosien lientä

kuorrutus:
50 g voita
0,5 dl kuumaa vahvaa kahvia
225 g tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä kaakaojauhe keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Lisää manteli- tai pähkinärouhe sekä kylmä kahvi. Sekoita mahdollisimman vähän.

Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.

200°C uunin alaritilällä 15-20 min.

Leikkaa jäähtynyt levy puoliksi ja kostuta molemmat puolikkaat aprikoosiliemellä. Soseuta valutetut aprikoosit. Levitä sosetta toisen levyn päälle ja nosta toinen levyistä soseen päälle.

Sulata voi. Kaada kuuma kahvi voisulaan ja siivilöi kuivat aineet joukkoon. Sekoita. Anna kuorrutuksen jäähtyä. Sekoita tasaiseksi ja levitä levyn päälle. Leikkaa neliöiksi ja koristele.


perjantai 31. elokuuta 2012

Kanttarellipiirakka



Olimme pari viikkoa sitten hakutreeneissä koirien kanssa. Treenikaveri poimi siinä treenien lomassa pari pussillista kanttarelleja, mutta koska hänellä oli pakastin jo sieniä täynnä, niin antoi ne mulle. Siispä kanttarellipiirakan tekoon.

Käytin puolet vehnäjauhoja ja puolet ohrajauhoja, kun vehnäjauhotilanne oli hieman huono... Ohrajauho antoi kivan makulisän, mutta pohjasta tuli kuivahko. Ehkä desi tai puolitoista ohra- ja loput vehnäjauhoja olisi ollut parempi. Myös graham- tai ruisjauho sopii varmaan hyvin korvaamaan osan vehnäjauhoista, jos ohrajauhoja ei ole. Noh, joka tapauksessa piirakka katosi nopeasti, joten ei se liian kuivaa tainnut olla näinkään.

Kanttarellipiirakka
(pellillinen)

pohja:
200 g voita
2 munaa
2 rkl maitoa tai vettä
5 dl jauhoja
1 tl suolaa

täyte:
1 l kanttarelleja puhdistettuna ja pilkottuja
1 sipuli
suolaa
pippuria

2 dl kermaa
1 muna
(suolaa, pippuria)

Sekoita pohjan aineet keskenään ja taputtele leivinpaperoidulle pellille.

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulisilppua öljyssä pannulla hetken aikaa. Lisää puhdistetut, pilkotut sienet ja paista miedolla lämmöllä kunnes neste on lähes täysin hävinnyt. Mausta suolalla sekä pippurilla ja levitä täyte piirakkapohjan päälle.

Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki, lisää kerma ja hieman suolaa sekä pippuria tarvittaessa. Sekoita ja kaada piirakan päälle.

200°C  45-50 min.


torstai 30. elokuuta 2012

Höyrymehu



Höyrymehun perusohje

raparperia ja/tai marjoja
300-400 g sokeria/mehulitra

Huuhtele raparperinvarret, herukat sekä muut marjat tarvittaessa, poista roskat ja huonot marjat. Marjoja ei tarvitse riipiä. Käytä vain täysin kypsiä, mielellään jopa hieman ylikypsiä marjoja, ne ovat mehukkaimpia.

Kaada mehumaijan alakattilaan reilusti vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Lado paloitellut raparperit sekä marjat mehumaijan reiälliseen kehikkoon. Pidä huoli, että alakattilassa on koko ajan riittävästi vettä ja se kiehuu.

Kun mehua alkaa irrota, laske sitä ensin alkuun astiaan ja kaada takaisin marjojen päälle mehustimeen. Kun marjoista ei enää näytä irtoavan lisää mehua, laske kaikki mehu ämpäriin tai isoon kattilaan. Mittaa saatu mehu ja sekoita siihen 300-400 g sokeria/mehulitra (marjojen happamuudesta riippuen). Kun sokeri on liuennut, kaada sokeroitu mehu takaisin mehumaijaan.

Laske letkulla mehua kuumaan, juuri uunista otettuun pulloon (ks. ohjeet pullojen käsittelyyn). Täytä pullo aivan täyteen (jos letkulla ei tahdo onnistua, käytä lopussa apuna teelusikkaa). Sulje pullo välittömästi kumitulpalla. Mehu vetäytyy jäähtyessään ja kumitulppa painautuu hieman sisäänpäin.


Mehu on vetäytynyt ja imaissut kumitulpan keskiosan sisäänpäin.

Anna pullojen jäähtyä ja nosta ne sen jälkeen jääkaappiin tai kylmäkellariin. Mehu on heti valmista. Tarjoile vedellä laimennettuna.





torstai 23. elokuuta 2012

Suklaa-valkoherukkakakku



Valkoherukoita tuli tänä vuonna ennätysmäärä. En muista lapsuudenkotini valkoherukkapensaidenkaan (tai valkoisiksi viinimarjoiksi me niitä kutsuttiin) ikinä antaneen näin runsasta satoa. Tällä kertaa päätin tehdä niistä jotain muutakin kuin pyhäpiirakkaa ja mehua. Netistä inspiraatiota etsiessäni löysin ennenvanha-sivuston ja sieltä suklaa-herukkalumouksen ohjeen. Se kuulosti niin herkulliselta, että sitä täytyi heti kokeilla.

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty 70% kaakaota sisältävää suklaata, mutta koska kaapista löytyi vain 46% leivontasuklaata, niin käytin sitä. Tein kakun hieman alkuperäistä ohjetta pienenpään, halkaisijaltaan noin 23 cm vuokaan, ja laitoin hieman reilummin valkoherukoita. Tämä oli niin hyvää, että tätä tehdään vielä monta kertaa uudestaan. Jätin myös alkuperäisestä ohjeesta löytyneen kananmunan korvaavan pehmeän tofun ohjeeseen, jos joskus tulee tehtyä munaton kakku.

Suklaa-valkoherukkakakku

200 g tummaa suklaata
250 g voita
3 dl tomusokeria
4 munaa tai 2 pkt (à 200 g) pehmeää tofua
2 dl grahamjauhoja
4 dl valkoisia herukoita

Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri massaksi. Lisää kananmunat (tai pehmeä tofu) vatkaten. Kaada sulatettu suklaa joukkoon. Sekoita huuhdellut herukat ja jauhot keskenään, niin että jauho tarttuu herukoiden pintaan. Yhdistä seokset nopeasti vatkaten. Kaada taikina voideltuun ja sokeroituun vuokaan.

180°C  40-45 min.

Anna kakun jäähtyä hyvin. Sirottele tomusokeria kakun pinnalle ja koristele valkoherukoilla.


perjantai 17. elokuuta 2012

Rukiinen sipulipiirakka

Kolmas kerta toden sanoo. Rukiisen piirakkapohjan löytyminen ei ollut ihan helppo tehtävä. Ensimmäinen yritys oli maultaan aivan mielettömän hyvää, mutta pohjasta tuli niin kova, ettei sitä meinannut saada millään leikattua. Toinen yritys meni totaalisesti metsään, mutta tämä kolmas sekä maistui hyvälle että oli helposti leikattava. Rasvan määrää voi vielä ehkä hieman säätää, tai ainakin katsoa tarkemmin kuinka paljon rasvaa täytteeseen tulee (kiireessä jätin aurinkokuivatut tomaatit valuttamatta ja lopputulos oli hieman turhan öljyinen).



Rukiinen sipulipiirakka

pohja:
100 g voita
2,5 dl ruisjauhoja
1 dl ruisleseitä
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 dl maustamatonta jogurttia

Lisää ruisjahot pehmeään rasvaan. Lisää loput aineet ja sekoita. Anna taikinan kovettua kylmässä täytteen valmistamisen ajan.

täyte:
1-2 sipulia
0,5 purjo
3 valkosipulinkynttä
suolaa
valkopippuria
chiliä

1 prk (200 g) raejuustoa
2-3 rkl kuutioituja aurinkokuivattuja tomaatteja

Kuori ja silppua sipulit sekä valkosipulinkynnet. Huuhtele ja viipaloi purjo. Kuullota sipuli-purjosilppua öljyssä, kunnes sipulit pehmenevät. Lisää mausteet ja anna jäähtyä.

Valuta ylimääräinen öljy aurinkokuivatuista tomaateista. Kauli tai painele taikina piirakkavuokaan.

Lisää raejuusto sekä valutetut kuutioidut aurinkokuivatut tomaatit sipuli-purjoseokseen ja sekoita. Levitä seos piirkkapohjan päälle.

225°C n. 20 min.


perjantai 10. elokuuta 2012

Savulohilevite

Kodin Kuvalehdestä löysin herkullisen savulohitahnaohjeen. Maistui mahtavalta ruisneppareiden päällä.



Savulohilevite

150 g savulohta
150 g ranskankermaa
0,5 dl majoneesia
1 rkl sitruunamehua
1,5 tl sitruunapippuria
0,5 dl silputtua tilliä

Soseuta savulohi haarukalla. Lisää ranskankerma, majoneesi, sitruunamehu, sitruunapippuri sekä silputtu tilli. Sekoita tasaiseksi ja laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.


torstai 9. elokuuta 2012

Maissi-kukkakaalikeitto

Pakastimessa iso pussi maissia, minkä parasta ennen -päivä käsillä. Pöydällä nököttää kukkakaali odottamassa käyttöä. Mitä tekisin? Maissikeitto on hyvää, kukkakaalikeitto on hyvää, entä maissi-kukkakaalikeitto? Mmm, tosi hyvää, kannatti kokeilla!



Maissi-kukkakaalikeitto

1 (n. 500 g) kukkakaali
5 dl maissia
pieni purjo
5 dl vettä
3 tl kasvisliemijauhetta
suolaa
pippuria

Keitä pilkottu kukkakaali ja huuhdottu paloiteltu purjo lähes pehmeiksi miedosti suolalla maustetussa vedessä. Lisää kasvisliemijauhe sekä suurin osa maissista. Keitä vielä hetken aikaa. Soseuta ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Käytä loput maissit annosten koristeluun.


torstai 21. kesäkuuta 2012

Marja-jogurttimousse

Lindahlsin turkkilaisessa luomu jogurtissa tulee parasta ennen -päiväys harmillisen nopeasti vastaan, ainakin kun sitä syö yksin aamupalaksi. Niinpä siitä pitää aina välillä kehitellä jotain kivaa. Tällä kertaa tuli marja-jogurttimoussea, mihin käytin punaisia, valkoisia sekä mustia herukoita.



Marja-jogurttimousse

3 dl marjoja
3 dl turkkilaista maustamatonta jogurttia
0,5 dl sokeria
2 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi, yhdistä kaikki aineet ja laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi.


torstai 7. kesäkuuta 2012

Kookos-tomaattikeitto

Pienenä en tykännyt tomaattikeitosta yhtään, enkä nyt myöhemmällä iälläkään ole sitä maistanut. Yhteishyvän ruokamaailma -lehdestä repäisty aromikkaan tomaattikeiton ohje kuitenkin kiehtoi sen verran, että nyt oli pakko kokeilla. Ja se kannatti, tämä oli hyvää!

Tein tästä nopean ja helpon version; käytin valmiiksi paseerattua tomaattia.



Kookos-tomaattikeitto

1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen tuore chilipalko
2 tlk (à 500 g) paseerattua tomaattia (tai vastaava määrä tuoreita)
4 dl kookosmaitoa
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Kuori ja hienonna sipulit. Poista chilistä siemenet  ja hienonna palko. Lorauta tilkka öljyä kattilaan ja kuullota sipuleita sekä chiliä siinä hetken. Lisää paseerattu tomaatti ja keitä hiljalleen noin viisi minuuttia. Lisää kookosmaito ja mausteet. Soseuta.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Raparperirahka

Ihanan kirpeä ja kesäinen jälkiruoka, johon raparperisiirappi antaa kivasti makeutta. Mitähän kivaa seuraavaksi keksisi raparpereista? Ehkä jotain suolaista välillä?



Raparperirahka

raparperihilloke:
400 g raparperipaloja
0,75 dl sokeria
1 kanelitanko

2 dl kermaa
1 prk (200 g) rahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

raparperisiirappi:
raparperihillokkeen liemi
0,5 dl sokeria

Laita (kuoritut ja) pilkotut raparperit, sokeri sekä kanelitanko kattilaan. Kiehauta ja keitä noin viisi minuuttia. Siirrä liedeltä ja jätä hautumaan kannen alle niin että raparperipalat pehmenevät.

Vaahdota kerma. Lisää rahka sekä sokerit ja sekoita. Nostele pehmenneet, jäähtyneet raparperipalat liemestä kerma-rahkavaahtoon (säästä liemi raparperisiirappiin) ja sekoita hieman.

Lisää raparperien liemeen sokeri ja keitä, kunnes seos alkaa saeta (sakenee lisää jäähtyessään). Anna jäähtyä. Jos siirapista tulee liian paksua, lisää hieman vettä ja kiehauta uudestaan.

Tarjoa raparperirahka raparperisiirapin kanssa.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Rukiinen raparperi-jogurttipiirakka

Turkkilaisen luomujogurttipurkin parasta ennen -päiväys oli jo mennyt ja lähes kilolle maustamatonta jogurttia piti kiireesti löytyä käyttöä. Viritin moneen otteeseen hyväksi todetun Korpelan Myllyn ruislesepaketin kyljestä löytyneen helpon ja nopean piirakkaohjeen pellilliseksi rukiista raparperi-jogurttipiirakkaa.


Raparperi on tässä saanut kaverikseen pari desiä pakastimesta löytyneitä punaherukoita.

Rukiinen raparperi-jogurttipiirakka
(pellillinen)

2,5 dl öljyä
4 dl sokeria
4 dl ruisleseitä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

2 dl piimää
2 muna

täyte:
5 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia
0,5-1 dl sokeria
2 muna
2 tl vaniljasokeria

raparperipaloja (ja/tai muita marjoja)

Sekoita kuivat aineet öljyyn. Ota seoksesta noin puolet eri kulhoon. Sekoita jäljelle jääneeseen osaan piimä sekä munat ja levitä taikina piirakkavuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä täyte taikinapohjan päälle vuokaan ja levitä raparperipalat täytteen päälle. Ripottele erilleen otettu muruseos pinnalle.

200°C n. 35 min.


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Linssimuhennos

Olisin halunnut tehdä intialaista linssikastiketta, dhalia, mutta en löydä mistään keltaisia linssejä. Meillä päin kaupoista saa vain punaisia ja vihreitä linssejä. Mustia löysin Hyvinvoinnin Tavaratalosta, mutta keltaisia en mistään. Lopetin etsimisen ja koirankarvainen linssimuhennos alkoi hiljalleen muhia mielessäni.

Ensimmäisellä kerralla sipulit jäivät laittamatta, toisella käytin vain vihreitä linssejä ja heitin kaikki aineet kerralla kattilaan. Parhaaseen lopputulokseen pääsin, kun kuullotin ensin mausteita ja sipuleita öljyssä ja lisäsin loput aineet vasta sen jälkeen.

Me söimme linssimuhennosta pääateriana leivän kanssa. Jos laittaa hieman enemmän vettä, niin sopinee hyvin myös esimerkiksi riisin kanssa.


Linssejä on tähän käytetty 2 dl vihreitä, 0,5 dl mustia ja 1,5 dl punaisia.

Linssimuhennos

4 dl linssejä
8 dl vettä
kurkumaa
juustokuminaa
inkivääriä
chiliä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pätkä purjoa
suolaa

Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet, huuhtele ja viipaloi pätkä purjoa. Huuhtele linssit. Kuumenna tilkka öljyä kattilassa, lisää muut mausteet paitsi suola ja pyöräyttele hetken. Älä polta! Lisää silputut sipulit ja purjo. Kuullota, kunnes sipuli pehmenee hieman. Lisää vesi sekä huuhdotut linssit (kypsymisjärjestyksessä mikäli käytät erilaisia linssejä, katso keittoaika pakettien/pussien kyljistä) sekä suola. Anna hautua kunnes linssit kypsyvät. Lisäile vettä tarvittaessa.


keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kermajäätelö

Helppo perusohje jäätelölle ilman jäätelökonetta. Olen kokeillut useita eri variaatioita, joista tämä on ehdottomasti paras. Ja niin kermaista, ettei edes tarvitse isoa annosta.



Kermajäätelö

2 dl kermaa
2 munankeltuaista
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaniljasokeri. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahdot kevyesti sekoittaen. Kaada seos kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan ja laita alumiinifolio kanneksi. Anna jäätelön tekeytyä pakastimessa seuraavaan päivään.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Valkosuklaa-raparperiunelma

Raparperikausi on korkattu. Varsia puskee nyt maasta sellaista vauhtia, että uusia reseptejä pääsisi testailemaan vaikka joka päivä jos aikaa, intoa ja kekseliäisyyttä riittäisi. Tämä valkosuklaa-raparperiunelma ainakin ansaitsee paikkansa säilytettävien ohjeiden joukossa. Nähtäväksi jää tuleeko säilytettäviä raparperiohjeita vielä lisää.



Valkosuklaa-raparperiunelma

raparperihilloke:
400 g paloiteltua raparperia
0,75 dl sokeria
0,5 sitruunan mehu

valkosuklaavaahto:
100 g valkosuklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa

Laita raparperipalat, sokeri ja puolikkaan sitruunan mehu kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla hiljalleen noin 15 minuuttia tai kunnes raparperi on pehmennyt. Anna jäähtyä.

Sulata 50 g valkosuklaata vesihauteessa. Raasta loput valkosuklaasta karkeaksi rouheeksi (säästä osa koristeluun). Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto sulaneeseen valkosuklaaseen. Yhdistä valkosuklaavaahdon aineet keskenään.

Nostele raparperipaloja annosmaljojen pohjille. Jaa valkosuklaavaahto raparperipalojen päälle. Lisää päälle vielä keko raparperperipaloja ja koristele valkosuklaarouheella.

Anna makujen tasaantua jääkaapissa muutama tunti. Voi hyvin tehdä myös jo edellisenä päivänä.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Pirtelötorttu

Alunperin mansikkatortun nimellä kulkenut piirakka sai uuden nimen, kun kummipoikani sanoi tämän maistuvan ihan pirtelöltä. Hetken hämmennyksen jälkeen keksimme pirtelömaun tulevan täytteeseen survotusta banaanista.



Pirtelötorttu

pohja:
0,8 dl öljyä
0,75 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 banaani
1 muna
1 prk (200 g) kermaviiliä
(sokeria)

päälle:
mansikoita

Sekoita torttupohjan aineet käsin ja painele taikina piirakkavuokaan.

Survo banaani. Yhdistä täytteen aineet keskenään ja lisää hieman sokeria tarvittaessa. Kaada täyte pohjan päälle. Levittele mansikat päällimmäiseksi.

200°C n. 20 min.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Feta-porkkanasosekeitto

Yhteishyvän ruokamaailma -lehdestä talteen otettu fetajuustolla maustettu porkkanasosekeitto oli oikein maukasta.



Feta-porkkanasosekeitto

500 g porkkanoita
1 sipuli
5 dl kasvislientä
1 dl ruokakermaa
100 g fetaa
timjamia
mustapippuria
(suolaa)

Kuori ja paloittele porkkanat sekä sipuli. Keitä kasvisliemessä kypsiksi. Lisää kerma, feta ja timjami. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää mustapippuria sekä tarvittaessa suolaa.


torstai 22. maaliskuuta 2012

French coffee -juustokakku

Tämä on hyvää! Ja pitää tehdä salaa. Isäntä ei tykkää, kun käytän sen konjakkeja ruoanlaittoon tai leivontaan. Mutta oikeasti, kuinka paljon haittaa muutaman ruokalusikallisen rosvoaminen, kun herralta löytyy konjakkipulloja ainakin kolmea eri laatua kaapista? En ymmärrä.

Kahvina kannattaa todellakin käyttää tummaa paahtoa. Itse käytän Löfbergs Lilan extra strongia (paahtoaste 5), mikä yhdistettynä konjakin hienostuneeseen aromiin... mmm, ihanaa.



French coffee -juustokakku
(Ø 20 vuoka)

pohja:
1 muna
0,5 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoa
0,25 tl leivinjauhetta

täyte:
1,5 dl tummapaahtoista kahvia
1 dl hyytelösokeri Multia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 tl vaniljasokeria
1,75 dl kermaa
2 rkl konjakkia

kiille:
1,5 dl tummapaahtoista kahvia
0,25 dl kermaa
1 dl hyytelösokeri Multia
1 rkl konjakkia

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita muut kuivat aineet ja siivilöi ne varovasti sekoittaen vaahdon joukkoon.

200°C n. 10 min.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita kahvi, ja hyytelösokeri Multi. Kiehauta ja keitä puolisen minuuttia. Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada kypsän pohjan päälle. Laita jääkaappiin ja anna hyytyä yön yli.

Sekoita kahvi, kerma, konjakki ja hyytelösokeri Multi. Kiehauta ja keitä noin puoli minuuttia. Anna jäähtyä hetken ja levitä kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin vielä muutamaksi tunniksi.

Koristele.


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Juustoiset hedelmäpiiraat

Juustoisten hedelmäpiiraiden ohje on ollut jo jonkin aikaa kuvaa vaille valmiina odottamassa julkaisua. Se on kumma kun vähän väliä törmään tilanteeseen, missä leipomukset ovat jo hyvällä alulla ja sitten huomaan jotain tuiki tärkeää puuttuvan. Olen nyt kaksi kertaa tehnyt näitä juustoisia hedelmäpiiraita ja molemmilla kerroilla hedelmäkulhossa on nököttänyt vain hedelmä tai pari...

Syötäviä ne ovat olleet näinkin, mutta kovin houkuttelevia kuvia niistä ei saa. Ja olisihan tietysti makuakin reilusti enemmän, jos hedelmissä ei tarvitsisi pihistellä. Menköön nyt kuitenkin tällä kuvalla. Katsotaan, jos joskus saan otettua ja laitettua paremman tilalle.


Hedelmät olivat vähissä, kun nämä tein, joten jäivät hieman köyhän näköisiksi. Maukkaampia ja kauniinpia saa, kun laittaa reilummin ja vaikka muutamaakin eri hedelmää.

Juustoiset hedelmäpiiraat
12 kpl

taikina:
75 g voita
0,75 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 tl vaniljasokeria

hedelmiä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa muna voi-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina jauhotetuin sormin muffinssivuokien pohjille ja reunoille.

Notkista tuorejuusto kulhossa, lisää vaniljasokeri ja sekoita. Levitä tuorejuusto taikinakuppeihin ja asettele hedelmiä päälle.

175°C n. 30 min.

Anna piiraiden jäähtyä, ennen kuin otat ne vuoista.


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maa-artisokkakeitto

Muutaman hieman mitäänsanomattoman maa-artisokkakeittokokeilun jälkeen sain viimein maut kohdalleen. Tämä ohje on ehdottomasti säilyttäimisen arvoinen.


Netissä olen jossain joskus lukenut, että fenkolinsiemenistä on apua, mikäli maa-artisokka aiheuttaa vatsavaivoja. Ripottelin kokeilun vuoksi fenkolinsiemeniä keiton pinnalle eikä vatsa ärtynyt yhtään. Oliko fenkolinsiemenistä apua vai ei, tiedä häntä, mutta ei niistä haittaakaan ollut.

Maa-artisokkakeitto

500 g maa-artisokkia
2-3 valkosipulinkynttä
noin 5 cm:n pala purjoa
1 dl kuivaa valkoviiniä
4 dl kasvislientä
2-3 tl timjamia
2 dl ruokakermaa
valkopippuria
(suolaa)

Kuori ja pilko maa-artisokat sekä valkosipulinkynnet. Huuhtele ja paloittele purjo. Lisää kasvisliemi sekä valkoviini. Keitä kypsäksi.

Lisää ruokakerma, timjami sekä ripaus valkopippuria myllystä. Soseuta keitto. Lisää tarvittaessa valkopippuria ja suolaa.


torstai 8. maaliskuuta 2012

Soijarouhe-perunamuusilaatikko

Keitin ison kattilallisen perunamuusia ja ruokailun jälkeen ylijääneestä muusista tein soijarouhe-perunamuusilaatikkoa. Maitoa lisäsin perunamuusiin liian vähän ja soijarouhetta turvotin hieman liian paljon, kun en osannut oikein arvioida muusin määrää. Maku oli kuitenkin kohdillaan ja sehän se on pääasia.


Soijarouhe-perunamuusilaatikko olisi saanut olla vieläkin löysempää, onneksi se ei kuitenkaan vaikuttanut makuun.

Soijarouhe-perunamuusilaatikko

1,5 kg perunoita
suolaa
valkopippuria
maitoa

3-4 dl soijarouhetta
vettä
1-2 sipulia
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
basilikaa

Tee perunamuusi reilusti normaalia löysemmäksi. Tai jos käytät "jämä"muusia, lisää runsaasti maitoa, että saat siitä kunnolla löysää.

Kuori ja silppua sipuli. Turvota soijarouhe vedessä. Kuullota sipulisilppu öljyssä, lisää turvotettu soijarouhe sekä mausteet. Paista hetken aikaa.

Sekoita perunamuusi ja soijarouheseos keskenään. Kaada vuokaan ja ripottele hieman korppujauhoa pintaan.

200°C n. 40 min.


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Vadelma-toffeekakku

Kinuskikissan sivuilta löytynyt karpalo-toffeekakku muuntui täällä koirankarvojen seassa vadelma-toffeekakuksi. Todella hyvää ja taltuttaa pahimmankin makeannälän hetkessä.



Vadelma-toffeekakku

toffee:
2 tlk (á 397 g) kondensoitua maitoa

pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

päälle:
2- 3 dl vadelmia
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria

Kuumenna vesi isossa kattilassa kiehuvaksi. Upota maitotölkit veteen ja anna kiehua 3 tuntia. Lisää vettä kiehumisen aikana niin, että tölkit ovat koko ajan veden peitossa. Kaada kuuma vesi kattilasta ja jäähdytä tölkit kylmässä vedessä. (lisätietoja kondensoidun maidon keittämisestä →)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan (n. 24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Levitä taikina jauhotetuilla sormilla kevyesti painellen vuoan pohjalle ja 3 cm matkalta reunoille.

Avaa maitotölkit ja lusikoi toffee pohjan päälle. Levitä tasaiseksi.

Sekoita vadelmiin perunajauhot ja sokeri. Kaada vuokaan toffeen päälle.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 25-35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun taikinareunat ovat saaneet sopivasti väriä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.


Toffee kondensoidusta maidosta

Toffeen valmistaminen kondensoidusta maidosta on helppoa, joskin aikaa siihen menee useampi tunti. Käyttömahdollisuuksia riittää: kakuntäytteeksi, torttuihin, jälkiruokiin... mihin ikinä makeaa toffeista lisää kaipaakaan.

Olen nyt muutaman kerran keittänyt toffeeta kondensoidusta maidosta Kinuskikissan sivuilta löytyneen ohjeen avulla. Täytyy laittaa ohje tänne talteen, ettei joka kerta tarvitse etsiä. (Isäntä kyllä ilmoitti, ettei tarvitse enää tehdä, on kuulemma liian makeaa... mutta mulle kelpaa kyllä - ehkä vähän liiankin hyvin.)



Kuumenna vesi riittävän isossa kattilassa kiehuvaksi. Laita maitotölkit veteen ja anna kiehua 3 tuntia. Tarkkaile kiehumista ja lisää tarvittaessa vettä niin, että tölkit ovat kaiken aikaa upoksissa.



Purkkien etiketit kannattaa poistaa heti, kun ne ovat irronneet kiehuvaan veteen. Tämä vähentää liiman tarttumista kattilan reunoihin.

Kun tölkit ovat kiehuneet kolme tuntia, kaada kuuma vesi pois ja jäähdytä tölkit laittamalla ne kylmään veteen.

Kattilan reunaan jäävän liimareunuksen saa helposti pois kastamalla talouspaperipalan ruokaöljyyn ja pyyhkimällä liimajämät sillä. Lopuksi normaali pesu tiskiaineella ja -harjalla.

Toffeen voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen, sillä keitetty toffee säilyy jääkaapissa avaamattomassa purkissa yhtä kauan kuin purkin sisältö ilman keittämistäkin (tämän vinkin poimin Kinuskikissalle jätetyistä kommenteista). Kerralla voi siis hyvin keittää useamman purkin tuleviin tarpeisiin.



Valmista toffeeta voi vaikka lusikoida suoraan suuhunsa, mutta ehkä kuitenkin parempi, että miettii ennen purkin avaamista, mihin sitä aikoo käyttää (vaihtoehtoja →).


torstai 1. maaliskuuta 2012

Tofu-maa-artisokkagratiini

Jo jokin aika sitten suunnittelin tekeväni maa-artisokkakeittoa, mutta koska kaupasta tarttui mukaan myös tofua, päätin kokeilla jotain ihan muuta. Tofu-maa-artisokkagratiini oli kyllä ihan hyvää, mutta jotain jäin silloin vielä kaipaamaan.

Tällä kertaa tein hieman runsaamman kastikkeen ja lisäsin siihen valkoviiniä. Nyt onnistui huomattavasti paremmin (vaikka maa-artisokat jäivätkin hieman raaoiksi, kannattaa siis varmistaa kypsyys eikä luottaa siihen, että kypsyvät nopeasti).



Tofu-maa-artisokkagratiini

1 kg maa-artisokkia
vettä
suolaa

loraus oljyä
1 sipuli
270 g kylmäsavutofua

kastike:
2 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl maa-artisokkien keitinlientä
1 dl valkoviiniä
mustapippuria
suolaa
timjamia
1 dl juustoraastetta

Pese, kuori ja kuutioi maa-artisokat. Keitä lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä (noin 5 minuuttia). Valuta lävikössä, ota keitinlientä talteen kastiketta varten.

Kuutioi tofu ja silppua sipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla, lisää sipulisilppu sekä tofupalat. Paista, kunnes sipuli pehmenee ja tofu saa hieman väriä.

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää jauhot. Kiehauta hetken, mutta älä ruskista. Lisää talteen otettu maa-artisokkien keitinliemi sekä valkoviini. Hauduta miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää mausteet ja juustoraaste.

Levitä maa-artisokat sekä tofukuutiot vuokaan ja kaada kastike päälle.

Kuorruta 250 asteisessa uunissa.


keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Suklaakiisseli

Eilen teki kovasti mieli jotain makeaa, mutta mihinkään isompaan urakkaan ei into riittänyt. Siispä ihan perussuklaakiisseli sai kunnian olla jälkiruokana. Todella nopea ja yksinkertainen jälkiruokaherkku, valmistuu muutamassa minuutissa ja tarveaineita löytyy aina kaapeista. Alkuperäinen ohje löytyy Maizena-paketista.


Koristeluun sopisi paremmin joko kermavaahto tai valkosuklaarouhe, mutta koska valkosuklaata ei ollut enkä kermaa viitsinyt alkaa vaahdottaa, piti tyytyä tomusokeriin.

Suklaakiisseli

50 g tummaa leivontasuklaata
(tai 2 rkl kaakaota)
4 dl maitoa
0,5 dl maissitärkkelystä
2-3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa kylmä maito, maissitärkkelys, paloiteltu suklaa ja sokeri. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee (muutama minuutti). Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää vaniljasokeri.


maanantai 13. helmikuuta 2012

Mutakakku

Fazerin Ögon Bak & Dessert suklaapaketissa oli suklaa mud cake -ohje. En ollut koskaan ennen mutakakkua tehnyt, joten kokeiltavahan se oli. Tiesin kyllä, että mutakakun tulee olla "raaka" sisältä ja vain reunat paistuneet. Ohjeen mukaan paistoaika oli noin 12 minuuttia, mikä ei kuitenkaan uskoakseni olisi riittänyt, ainakaan mun uunille. Annoin lopulta olla ehkä noin 20 minuuttia, hieman vähemmänkin olisi todennäköisesti riittänyt.

Sisus oli valuvan löysää, kun kiiruhdimme maistamaan. Seuraavana päivänä, yön yli jääkaapissa ollut kakku oli ehdottomasti paremman makuinen ja näköinen! Kannattaa siis antaa jäähtyä kunnolla.



Mutakakku

200 g tummaa leivontasuklaata
200 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa kattilassa, kaada muna-sokeriseokseen. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti. Vuoraa irtopohjavuoan (n. 25 cm) pohja leivinpaperinpalalla. Voitele vuoka ja kaada taikina siihen.

Mutakakku jää sisältä löysähköksi ja jähmettyy hieman jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua.

200°C  15-20 min.

Tarjoile esimerkiksi kermavaahdon tai jäätelön ja vadelmien kanssa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...