Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Mämmi



Rantasen mämmi- ja leipämallas pussin kyljessä oli mämmin ohje, jota hieman sovelsin. Ainesosamäärät kokivat suurimman muutoksen, kun vähensin niitä sopimaan paremmin pienelle syöjämäärälle. Koko päivä valmistuksessa meni, mutta olipahan sitten itse tehtyä mämmiä pääsiäispöydässä.

Mämmi

8,5 dl vettä
150 g mämmimaltaita
225 g ruisjauhoja
1 tl jauhettua pomeranssinkuorta
1-2 rkl siirappia
ripaus suolaa

Lämmitä 2,5 dl vettä kattilassa poreilevaksi, ei kiehuvaksi (n. 70°C). Lisää 30 g mämmimaltaita ja 45 g ruisjauhoja. Sirottele pinnalle hieman ruisjauhoja ja nosta kansi päälle. Anna imeltyä noin 60 asteisessa uunissa tunnin ajan.

Sekoita pinnalla olevat ruisjauhot puuroon. Lisää 1,5 dl poreilevaa vettä, 30 g mämmimaltaita ja 45 g ruisjauhoja. Sekoita ja ripottele hieman ruisjauhoja pinnalle. Nosta takaisin uuniin ja anna imeltyä tunnin ajan.

Jatka noin tunnin välein kuten edellä, kunnes kaikki maltaat, jauhot ja vedet on käytetty.

Keitä mämmiä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia, reippaasti hämmentäen, älä anna palaa pohjaan. Lisää hämmentäessä suola, siirappi ja pomeranssinkuori. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa siirappia ja pomeranssinkuorta.

Kaada jäähtynyt mämmiseos vuokiin. Jätä kiehumis- ja kohoamisvaraa 1/3 vuokien korkeudesta. Sivele pinta siirappi-vesiseoksella (1 rkl siirappia, 2 rkl vettä), jotta pintaan ei tule kovaa kuorta.

Paista mämmiä 125 asteessa noin 3 tuntia.

Jäähdytä mämmi ja säilytä peitettynä jääkaapissa 4 päivää. Sen jälkeen mämmi on valmista nautittavaksi.

Tarjoa esimerkiksi maidon, kerman, kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Valmiin mämmin voi pakastaa ja sulattaa yön aikana jääkaapissa.


2 kommenttia:

  1. Kiitos pikkuannoksen ohjeesta!
    Ulkosuomalaisena tuli han kamala himo mämmiin, ja kun sitä ei tullin sedät ehkä päästäis postissa läpi ;-) Olis helpompaa tilata Suomesta mämmimallasta! Taidan kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistui! Voi tosiaan olla, että tullin sedät saattaisivat tutkia hieman epäilevästi mämmilähetystä ;-)

      Poista

Herättikö ajatuksia? Kerro se muillekin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...