Kahden koiran ja yhden miehen palveluksessa olevan kotiorjan lehdistä revityt ja netistä löydetyt ruoka- ja leivontaohjeet siirtyvät (yleensä jonkin verran muokattuina) tänne arkistoon, mikäli osoittautuvat säilyttämisen arvoisiksi. Joskus sekaan eksyy omiakin kokeiluja. Ohjeet ovat vapaasti käytettävissä, saa linkittää ja kommentit ovat tervetulleita! Lue lisää →

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Katkarapu-kirjolohigratiini



Pirkka-lehdestä talteen otettu katkarapu-kirjolohigratiinin ohje. Olin ensin aivan varma, että ohjeessa on virhe, kun suola puuttui, mutta ei tämä ihme kyllä suolaa kaivannut. Hyvää oli (ja kastikettakin oli reilusti, vaikka kuvassa hieman kuivalta näyttääkin).

Katkarapu-kirjolohigratiini

1 kirjolohifile
rouhittua mustapippuria
1 dl vettä
1 sitruunan mehu

gratiinikastike:
1,5 dl kalan paistolientä
0,5 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
1 ps (180 g) katkarapuja (pakaste)
2-3 tl piparjuuritahnaa
0,5 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
tillisilppua
1 dl juustoraastetta

Mausta kirjolohi mustapippurilla. Pane filee suorakaiteen muotoiseen, voideltuun vuokaan nahkapuoli päälle päin. Kaada vuokaan vesi ja sitruunanmehu. Peitä vuoka foliolla.

200°C  n. 20 min.

Ota kalafileen pinnalta nahka pois. Mittaa vuoasta tuleva paistoliemi (= 1,5 dl) ja kaada kattilaan. Sekoita kylmän veden joukkoon vehnäjauhot ja kaada seos kattilaan. Sekoita ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää kerma, katkaravut ja piparjuuritahna. Kuumenna ja mausta suolalla, mustapippurilla ja tillisilpulla.

Kaada kastike fileen päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista 250 asteessa uunin ylätasolla noin 8 minuuttia eli kunnes gratiinin pinta on saanut ruskeita täpliä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö ajatuksia? Kerro se muillekin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...